Joulumieli

Heipä hei,

yleensä tähän aikaan marraskuusta olen jo aivan töpinöissäni joulusta ja sen tulemisesta, mutta tänä vuonna on jotenkin vain kaikki jouluintoilu poissa, mikä on myös syynä siihen, miksi en ole blogiinkaan mitään postaillut, vaikka jouluun liittyviä juttuja onkin tässä marraskuun aikana tapahtunut. Ei, en inhoa joulua tai vihaa sitä, mutta jotenkin tuleva joulu ei tunnu yhtään sen ihmeellisemmältä kuin vaikka joku  tiistai 8.3.

Olen viettänyt työpaikan pikkujouluja, tehnyt jouluisia juttuja töihin liittyen, leivoin jopa n. kuukausi sitten jopa 1,5 kg taikinallisen pipareja ja olen järkkäämässä ”Secret Santa” tyylistä lahjojen vaihtoa eräässä Facebookin faniryhmässä, mutta silti tuleva joulu, johon on muuten tätä kirjoitettaessa tasan kuukausi, ei tunnut mitenkään erityiseltä.

No, niin tai näin tällä viikolla on pitkä 4 päivän viikonloppu (rästiinjääneitä lomapäiviä) ja tarkoitus olisi yhtenä päivänä vähän leivoskella. Ohjelmassa olisi piparkakkutaikina #2 (+piparien leipominen), joulutorttujen teko (valmistaikinasta) ja mahdollisesti ”Pehmeä piparikakku” -kakun leipomista (kuivakakku, joka maistuu ihan piparkakulta). Tänään ostin myös kaupasta ”mehuglögiä”, mutta kun en alkoholia käytä, niin se riittää ja toimii ihan hyvin.

Onhan tässä vielä kuukausi aikaa, joten josta se joulumieli sieltä vielä ilmaantuisi.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s